Lasse Koskivuoren kuva. Kuvassa Lasse seisoo ikkunan vieressä.

Toimitusjohtajan terveiset kuluneelta vuodelta 2024

Istekki Oy on turvannut suomalaisten arkea ja yhteiskuntaa jo 15 vuoden ajan. Istekin lisäarvo omistajilleen perustuu merkityksellisten ICMT-palveluiden tuottamiseen. Hyödynnämme vahvaa, vuosien saatossa kertynyttä alamme ymmärrystä ja asiakkaan ympäristön tuntemusta varmistaaksemme laadukkaan ja riittävän osaamisen. Etsimme parhaat ja kilpailukykyisimmät kumppanit, ja kilpailutamme yli 50 % liikevaihdostamme.   Pyrimme vastaamaan hyvinvointialueiden ja kuntien tiukentuneeseen taloustilanteeseen sekä vahvistamaan asemaamme kustannustehokkaana ja luotettavana kumppanina. Yli 1000 yrityksen toimittajaverkostomme tukee tätä tavoitetta. TiVin tämän vuoden listauksessa Suomen 250 suurimmasta IT-yritysestä nousimme sijalle 23.    Miljoonien eurojen säästöjä ja kustannustehokkuutta   Vuonna 2024 Istekki toteutti mittavan säästöohjelman, joka tuotti omistajillemme noin 5,5 miljoonaa euron säästöt. Olemme keskittyneet toiminnassamme merkittävästi kustannustehokkuuden ja toiminnan tehostamisen parantamiseen useilla rintamilla.  Tuimme tänä vuonna asiakasomistajiemme toiminnan kehitystoimia kolmella miljoonalla eurolla kiihdytysrahan avulla. Kiihdytysrahan tavoitteena on edistää uusien innovaatioiden ja palvelujen kehittämistä, nopeuttaa projektiaikatauluja sekä saavuttaa kustannussäästöjä.   Aloitimme helmikuussa 2024 tuottavuusohjelman, jonka tavoitteena oli saavuttaa noin 10 prosentin eli kahden miljoonan euron vuositasoiset säästöt omista kuluistamme. Näitä säästöjä haimme esimerkiksi matkustus- ja koulutuskuluista, laitteiden ja ohjelmistojen kustannuksista sekä markkinointibudjetista. Keväällä 2024 Istekki kävi läpi yhteistoimintaneuvottelut. Neuvotteluiden taustalla oli hyvinvointialueiden ja kuntien haastava taloudellinen tilanne ja kysynnän muutos, mikä vaati Istekkiä sopeuttamaan toimintaansa. Keski-Suomen hyvinvointialueen (Hyvaks) kanssa sovitussa liikkeenluovutuksessa siirtyi yhteensä 55 henkilötyövuotta syksyllä 2024.  Yhtiö pystyi alentamaan hintojaan vuonna 2024, vaikka yleinen kustannustaso nousi. Deloitte toteutti syksyllä 2024 ICT-palveluiden kustannustehokkuuden vertailun, jossa pohjana käytettiin kattavaa Deloitten Suomen markkinan ICT-palvelujen kustannusdatapankkia. Deloitten tekemän vertailun mukaan Istekki Oy:n palvelut ovat pääosin markkinahintaisia tai jopa markkinahinnan alapuolella, ja kokonaispalveluntarjoajana Istekkiä voidaan pitää hintakilpailukykyisenä vaihtoehtona. Deloitten mukaan Istekin kilpailukykyä parantavat muun muassa:   Oma runkoverkkopalvelu ja mahdollisuus korkeatasoiseen tietoturvaan, joka vastaa asiakkaiden vaatimuksia​.   Laaja palveluvalikoima ja asiakkaille tyypillisesti tarjottava laaja palvelukokonaisuus​   Suuret volyymit ja käyttäjämäärä, jotka mahdollistavat kustannustehokkaan toteutuksen​.   Yksinkertainen palveluiden rakenne ja lisälaskutettavien palvelun osien välttäminen, selkeyttäen asiakkaan budjetointia​.   Laadukkaat ja standardoidut laitteistot​.   Useiden vuosien kokemus yhteistyöstä kunta-, hyvinvointi- ja muiden julkissektorin toimijoiden kanssa​.  Useiden vuosien kokemus yhteistyöstä kunta-, hyvinvointi- ja muiden julkissektorin toimijoiden kanssa tuo synergiaetuja samankaltaisten asiakkaiden palvelemisesta. Esimerkiksi palveluintegraation osalta ja asiakaspalvelussa samat asiat voidaan toteuttaa samoilla prosesseilla useille hyvinvointialueille.    Innovaatioiden ja digipalveluiden yhteiskehittäminen   Vuonna 2024 Istekki Oy on ollut aktiivisesti mukana useissa merkittävissä hankkeissa. Nostoja Istekin roolista hyvinvointialueiden digitalisaation ja teknologiaratkaisujen edistäjänä ovat mm.:  Softa 2030 -hanke etenee: Hankkeen tavoitteena on yhtenäistää hyvinvointialueiden tietojärjestelmiä ja vähentää niiden lukumäärää. Tämä auttaa kehittämään tiedolla johtamista ja digitalisaation hyödyntämistä tietoteknisissä palveluissa ja prosesseissa.   Osana Softa 2030 -hanketta potilastietojärjestelmien uudistukset Pirkanmaan ja Pohjois-Savon alueilla: Istekki kilpailutti ja valitsi CGI Suomi Oy:n toimittaman OMNI360-potilastietojärjestelmän, joka tulee korvaamaan vanhat erilliset järjestelmät. Uudistuksen tavoitteena on yhtenäistää ja tehostaa alueellista terveydenhuollon toimintaa. Käyttöönotto sisältää kattavia toiminnallisia ja kustannuksellisia parannuksia. Esimerkiksi Pirkanmaa tulee säästämään noin 6 miljoonaa euroa ja Pohjois-Savo noin 3 miljoonaa euroa vuosittain vuodesta 2027 alkaen.  Puheentunnistusteknologian käyttöönotto: Pirkanmaan hyvinvointialueella on aloitettu puheentunnistusjärjestelmän vaiheittainen käyttöönotto. Tekoälypohjainen Inscripta-järjestelmä nopeuttaa kirjausprosesseja ja vapauttaa aikaa potilastyöhön. Käyttöönotto on sujunut hallitusti ja se on saanut positiivista palautetta helppokäyttöisyydestään ja tehokkuudestaan.  Identiteetinhallintajärjestelmän (IDM) käyttöönotto: Toteutus tapahtuu yhteistyössä Efecte Oy:n asiantuntijoiden kanssa. Uusi IDM-järjestelmä parantaa identiteetinhallinnan tietoturvaa ja tehokkuutta kattaen kaikki organisaation käyttäjät, järjestelmät ja palvelut.  twodayn tekoälysovellus hyvinvointialueiden avuksi: Tämä ratkaisu voi vaikuttaa jopa 4 miljoonan kansalaisen palveluihin ja vähentää merkittävästi hoitohenkilökunnan turhaa manuaalista työtä.  Googlen teknologian kokeilu: Pohjois-Savon hyvinvointialueella testattiin Googlen ekosysteemin, kuten Chromebook-laitteiden ja Google Workspace -työkalujen, soveltuvuutta hoitotyöhön. Kokeilu osoittautui onnistuneeksi.   Istekin SOC-palvelu: Security Operations Center (SOC) siirtyi 1.1.2024 alkaen katkeamattomaan kolmivuoroon eli 24/7. Tämä tarkoittaa, että Istekin ja palvelua ostavien asiakkaiden ympäristöä monitoroidaan ja turvataan kyberhyökkäyksiltä ympäri vuorokauden.  Asiakaskokemukseen panostaminen, mm. Paja-viestintäalusta sekä useita yhteisiä tiekarttoja.    Tutkittua, ansaittua luottamusta   Istekin olemassa olevat ISO 9001, ISO 13485 ja ISO/IEC 20000-1 -sertifikaatit ja myös tuore ISO/IEC 27001 -sertifikaatti ulotettiin kaikkiin soveltuviin isoimpiin toimipaikkoihin eli Tampereelle, Jyväskylään, Ouluun, Espooseen ja Mikkeliin. Tämä tarkoitti laajennosauditointia monilta osin ja vaati laaja-alaisesti istekkiläisten osallistumista.  Ympäristötyötämme ohjaavan Ekokompassin ulkoinen auditointi toteutettiin 7.10.   T-Median toteuttaman Luottamus & Maine -tutkimuksessa Istekin yleismainepisteet nousivat lukemaan 3,33, mikä tarkoittaa, että yhtiön kokonaismaine on kohtalaisella tasolla. Edellisessä tutkimuksessa kokonaismaine oli 3,32. Istekki sai hyvän arvosanan taloudesta, vastuullisuudesta ja luotettavana työpaikkana olemisesta. Suurin nousu saavutettiin vuorovaikutuksessa, joka nousi lukemasta 3,01 lukemaan 3,25.   Teknologiaturvaajien vuosi 2024   Henkilöstöä meillä on noin 1400 henkilöä. Määrä on pysynyt suhteellisen tasaisena jo vuoden verran. Tietoturvalliset toimintatavat ja työhyvinvoinnista huolehtiminen olivat keskeisiä henkilöstöteemojamme vuonna 2024. Syksyllä tehdyn PeoplePower-henkilöstötutkimuksen tavoitteena oli saada koko henkilöstöltä rehellistä ja arvokasta tietoa siitä, mitkä asiat sujuvat jo hyvin ja missä meillä on yhdessä vielä parannettavaa. Palautetta hyödynnetään toimintamme kehittämisessä. Tuloksia on joulukuussa käyty läpi esihenkilöiden kanssa, ja he jatkavat keskustelun ja kehittämissuunnitelmien parissa omissa tiimeissään. Vuoden lopussa järjestämme online-henkilöstöjuhlat Istekin 15-vuotisen taipaleen kunniaksi.  Kiitos istekkiläisille, asiakasomistajillemme sekä sidosryhmillemme sitoutumisesta ja osaamisesta. Olemme yhdessä voineet rakentaa sujuvampaa Suomea. Yhdessä me olemme se, mitä Istekki on tänään.  

Toimitusjohtajan terveiset kuluneelta vuodelta 2024 Read More »