Istekiltä kiihdytysrahaa asiakkaidensa kehitysprojekteille

Kuvituskuva

Istekki Oy käynnisti vuoden alussa tuottavuusohjelman. Sen tavoite on omien kulujen 10 % säästö, yhteensä noin 2 miljoonaa euroa. Tuottavuusohjelman lisäksi olemme tehneet muutoksia toimintatapoihimme sekä saaneet neuvoteltua toimittajien kanssa hintoja alaspäin​. Ostokulujen karsiminen on potentiaalisesti iso säästökohde, sillä ostot ovat liikevaihdostamme yli 50 %. Julkaisimme Suomessa toiseksi eniten julkisiin IT-hankintoihin liittyviä tarjouspyyntöjä vuonna 2023.

Olemme onnistuneet saavuttamaan merkittäviä säästöjä. Strategiamme mukaisesti tärkein tehtävämme on toimia asiakkaidemme toiminnan turvaajana, myös vaikean taloustilanteen aikana. Asiakkaitamme ovat lukuisat hyvinvointialueet, kaupungit, kunnat ja kuntayhtymät.  Laitamme nyt hyvän kiertämään, kun tekemiemme säästöjen ansiosta pystymme kohdistamaan kiihdytysrahaa asiakkaidemme kehitysprojekteille. Samalla palvelemme suomalaista yhteiskuntaa edistämällä sen asukkaiden arkea koskettavia digihankkeita.

 

Kiihdytysrahalla edistetään uusien innovaatioiden ja palvelujen kehittämistä

Kiihdytysraha on osa Istekin tuottavuus- ja tehostamistoimia. Kiihdytysrahalla vauhditamme erilaisia toiminnan kehittämistä ja kustannustehokkuutta edistäviä hankkeita.  Sen avulla autamme asiakkaitamme nopeuttamaan projektiaikataulujaan ja saavuttamaan kustannussäästöjä.

Istekki käynnisti vuoden 2022 lopussa Softa2030-hankkeen tukemaan hyvinvointialueiden ICT-ratkaisujen yhtenäistämistä ja uudistamista. Osana tätä olemme kilpailuttaneet sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän Pohjois-Savoon ja Pirkanmaalle. Ensimmäisinä kiihdytysrahan kohteina ovatkin asiakastietojärjestelmähankkeet Pohjois-Savon ja Pirkanmaan hyvinvointialueilla. Kohdistamme niihin yhteensä yli miljoonan euron kiihdytysrahan. Näin pystymme nopeuttamaan järjestelmien tietosiirtoja ja käyttöönottoa. Alueellisen sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän käyttäjiä on arvioitu olevan Pohjois-Savossa n. 6 000 ja Pirkanmaalla n. 7 200. Kyseessä on paitsi mittava tietojärjestelmän käyttöönottoprojekti, myös mahdollisuus uusia ja yhtenäistää alueiden toimintamalleja ja tarjota laadukkaita palveluja alueiden asukkaille.

Sijoitamme asiakkaidemme toimintojen ja niihin liittyvien ICT-ratkaisujen kehitykseen yhteensä 3 miljoonaa euroa. Kiihdytysrahaa kohdistetaan erityisesti tietojärjestelmien konsolidointiin, tietoturvan edistämiseen ja uusien palveluiden kehittämiseen tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.

 

Lisätietoa
Marko Pursiainen
Varatoimitusjohtaja
marko.pursiainen@istekki.fi
+358 40 808 0871