Pohjois-Savon hyvinvointialueen potilastietojärjestelmät yhdistyvät vaiheittain yhdeksi yhteiseksi järjestelmäksi vuosien 2025 ja 2026 aikana. Ensimmäisenä uuteen järjestelmään siirtyvät Varkauden, Joroisten, Lapinlahden ja Varpaisjärven terveydenhuollon toimipisteet.
Lapinlahdella ja Varpaisjärvellä ammattilaiset ottavat uuden järjestelmän käyttöön tiistaina 8. huhtikuuta. Varkaudessa ja Joroisissa järjestelmä vaihtuu torstaina 10. huhtikuuta.
Varkauden, Joroisten, Lapinlahden ja Varpaisjärven terveydenhuollon palveluissa asioivien asiakkaiden tietoja siirretään uuteen potilastietojärjestelmään, jotta hoidon jatkuvuus varmistuu. Työtä jatketaan vielä lähiviikkoina. OmaKannassa saattaa näkyä merkintöjä tietojen siirrosta. Tiedonsiirtoon liittyen asiakkaille saatetaan myös soittaa ennen tulevia vastaanottokäyntejä, esimerkiksi edellisenä päivänä.
Ammattilaiset opettelevat järjestelmän käyttöä
Potilastietojärjestelmän käyttöönoton takia Lapinlahdella, Varpaisjärvellä, Varkaudessa ja Joroisissa on tarjolla hieman tavallista vähemmän terveydenhuollon aikoja. Pääsy kiireelliseen hoitoon on kuitenkin turvattu.
Ennen päivystykseen lähtemistä on hyvä soittaa Päivystysavun numeroon 116 117. Päivystysavun numerosta asiakas saa arvion, vaatiiko tilanne käynnin päivystyksessä. Henkeä uhkaavassa hätätilanteessa soitetaan aina 112.
Järjestelmäuudistus voi aluksi aiheuttaa hitautta esimerkiksi puheluissa ja vastaanotolla, ja ammattilaiset toivovat asiakkailta ymmärrystä siirtymävaiheen aikana. Yhden hoitojakson maksu saattaa myös joillekin asiakkaille tulla jaettuna kahdelle eri laskulle, jos laskutus on siirtynyt kesken hoitojakson vanhasta järjestelmästä uuteen. Päällekkäisiä laskuja ei kuitenkaan tule.
Varkaudessa uudet ilmoittautumisautomaatit
Varkauden Aalto-hyvinvointikeskuksessa muutos tarkoittaa asiakkaille myös uusia ilmoittautumisautomaatteja.
Laitteet ovat hiukan erinäköisiä kuin entiset automaatit, joten ilmoittautumiseen vastaanotolle kannattaa varata aikaa.
Sähköinen ajanvaraus eTerveyspalveluun
Varkauden, Joroisten, Lapinlahden ja Varpaisjärven sähköinen ajanvaraus muuttuu osana potilastietojärjestelmän yhtenäistämistä. Aiemmin käytössä ollut Lifecaren Kansalaisen terveyspalvelu muuttuu eTerveyspalveluksi.
Asiakkaat voivat edelleen varata aikoja esimerkiksi sairaanhoitajan vastaanotolle, kutsuntatarkastuksiin ja ehkäisyneuvolaan. Tarjolla olevat palvelut kuitenkin vaihtelevat kuntakohtaisesti, kuten tähänkin saakka. Hyvinvointialue kehittää toimintaansa ja kasvattaa palveluvalikoimaa jatkuvasti. Ajanvaraukseen pääsee helposti hyvinvointialueen verkkosivuilta kohdasta omasavo.fi.
Yhteinen potilastietojärjestelmä luo jatkossa pohjan digitaalisten palvelujen kehittämiselle kuten yhteiselle sähköiselle ajanvaraukselle.
Sairaanhoitaja auttaa chatissa
Asiakas saa apua terveyskeskuspalveluihin liittyvissä asioissa myös sairaanhoitajan chatissa. Sairaanhoitajan chat on yksi OmaSavon digipalveluista ja sitä voi käyttää joko OmaSavo-mobiilisovelluksella tai hyvinvointialueen verkkosivujen kautta tietokoneella tai älypuhelimella osoitteessa omasavo.fi.
Chatissa sairaanhoitaja neuvoo ilman ajanvarausta muun muassa flunssaoireissa, tuki- ja liikuntaelinvaivoissa ja rokotusasioissa. Chatissa onnistuu myös ajanvaraus terveyskeskukseen ja varatun ajan peruminen. Asiointi on maksutonta.
Reseptien uusiminen sujuu kätevästi OmaKanta-palvelussa. Reseptit ja lääkkeet – Kanta.fi
Parantaa hoidon jatkuvuutta
Yhteinen potilastietojärjestelmä tuo merkittäviä hyötyjä. Yhteisen järjestelmän ansiosta potilaan tiedot löytyvät yhdestä paikasta. Yhteinen potilastietojärjestelmä parantaa potilasturvallisuutta ja tukee hoidon jatkuvuutta.
Huhtikuun käyttöönoton jälkeen koko hyvinvointialueen perusterveydenhuollossa on käytössä yhteinen potilastietojärjestelmä eli esimerkiksi kaikissa hyvinvointialueen terveyskeskuksissa.
KYSin erikoissairaanhoidon ammattilaiset siirtyvät käyttämään yhteistä potilastietojärjestelmää huhtikuussa 2026. Sen jälkeen koko hyvinvointialueella on yksi yhteinen potilastietojärjestelmä käytössä.
Suun terveydenhuolto jo yhteisessä järjestelmässä
Maanantaina 7. huhtikuuta, Varkauden, Joroisten, Lapinlahden ja Varpaisjärven suun terveydenhuollon ammattilaiset siirtyivät jo käyttämään yhteistä suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmää. Koko hyvinvointialueella on nyt yksi yhteinen suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmä käytössä.
Käyttöönoton takia toimipisteiden kiireettömien ajanvarausten määrää on vähennetty lähiviikkoina. Hammaslääkäripäivystys toimii kuitenkin normaalisti.
Tietolaatikko: Yhteinen alueellinen potilastietojärjestelmä Pohjois-Savoon
Pohjois-Savon hyvinvointialue siirtyy yhtenäiseen potilastietojärjestelmään, CGI:n OMNI360 Terveydenhuoltoon, joka korvaa nykyiset perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon järjestelmät. Uusi järjestelmä on täysin käytössä keväällä 2026.
Potilastietojärjestelmässä on terveydenhuollon asiakkaiden tiedot, ja se on yksi hyvinvointialueen ammattilaisten tärkeimmistä työkaluista.
Yhteinen potilastietojärjestelmä helpottaa toiminnan yhdenmukaistamista Pohjois-Savossa, kun asiakkaiden tieto liikkuu saumattomasti eri palveluiden välillä.
Suun terveydenhuollon potilastietojärjestelmä on In Net Oy:n WinHIT. Syksyllä 2025 KYSissä toimiva hammaslääketieteen opetusklinikka siirtyy Pohjois-Savon hyvinvointialueen yhteiseen WinHIT-tietokantaan. Muutos vahvistaa entisestään suun terveydenhuollon potilaiden sujuvaa hoitoa.